Pääsivu Pitopöytä Juhlat, yksityistilaisuudet, ryhmät Kokoukset Pitopalvelu Ravintola Vellamo Ota yhteyttä
på Svenska | in English | auf Deutsch

Maista saariston herkkuja!

Rymättylän Poikon kylään vuonna 1904 rakennettu kyläkoulu on toiminut ravintolana vuodesta 1980 lähtien. Kaikki tarjottava valmistetaan omassa keittiössä perinteisin reseptein raaka-aineista lähtien.

Tervetuloa nauttimaan:
- runsas saaristolaispitopöytä sunnuntaisin maaliskuusta jouluun
- saaristolaislounas kesäisin tiistaista perjantaihin
- kotiin viemisiksi Pohjakulmassa käsin leivottuja saaristolaislimppuja

Pohjakulma on avoinna tilauksesta ryhmille ympäri vuoden. Valitse tunnelmallinen juhlapaikka häille, syntymäpäiville, yrityksen tilaisuuksiin. Tarjoilu räätälöidään aina toiveitten mukaan.

Pohjakulmassa on n. 200 asiakaspaikkaa, kesällä lisäksi käytössä katettu terassialue ja grillikatos. Vieressä sijaitsee tanssilato ohjelmaa ja tanssia varten. Iso kaasugrilli. A-oikeudet. Iso piha-alue ja parkkipaikka. Pohjakulmassa palvellaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.
Ajankohtaista

 

PITOPÖYTÄ  sunnuntaisin klo 11-16. Hinta on 20 euroa aikuisilta, 4-12 v 9 euroa

KESÄN SAARISTOLAISLOUNAS

tiistaista perjantaihin klo 11-16. Hinta aikuisilta 13 eur, lapset 4-12 v 6 eur.

Katso pöytien sisältö "Pitopöytä-sivulta".

 

Lounasravintola Vellamo Turussa Veistämönaukio 1-3

Huom! Vellamo on kesälomalla 5.7. -8.8.2010

Vellamo on avoinna ma-to klo 7.30-15.00 ja pe 7.30-14.00. 

Katso ruokalista www.wtc-turku.fi

 






2008 © Ravintola Pohjakulma